Pieni tilitoimisto Helsingissä
Adcount Oy on pieni, Taloushallintoliiton auktorisoima tilitoimisto Helsingissä. Olemme palvelleet pieniä yrityksiä ja aloittavia yrittäjiä vuodesta 2005. Toimistomme sijaitsee Kluuvissa, mutta palvelemme yrittäjiä etänä ympäri Suomen.
Miksi keskitymme pieniin yrityksiin
Pienyrittäjälle vaihtoehdot ovat usein joko suuri tilitoimisto tai nettipalvelu, jossa kirjanpidon tekeminen jää omalle vastuulle. Me uskomme, että pienelle yritykselle pitäisi olla myös kolmas vaihtoehto: oikea kirjanpitäjä, joka ottaa vastuun kirjanpidosta. Yrittäjän ei tarvitse maksaa kalliista taloushallintojärjestelmästä eikä opetella kirjanpitoa itse.
Aloittava yrittäjä tarvitsee ennen kaikkea huolehtivan kirjanpitäjän, joka hoitaa kirjanpidon, huomaa asiat ajoissa ja neuvoo selkeällä kielellä. Tähän tarpeeseen Adcount syntyi. Pienten yritysten kirjanpidolle oli paljon kysyntää, ja tiimimme kasvoi nopeasti usean kirjanpitäjän tilitoimistoksi.
Tänä päivänä olemme edelleen pieni tilitoimisto Helsingissä. Asiakkaidemme kirjanpidosta huolehtii viiden kirjanpitäjän tiimi, joten apua löytyy aina myös tiimin sisältä. Jokaisella asiakkaalla on oman kirjanpitäjän lisäksi varakirjanpitäjä, jolloin asiat hoituvat myös lomien ja poissaolojen aikana.
Oma kirjanpito-ohjelma pienille yrityksille
Monet taloushallinto-ohjelmistot on tehty isoille yrityksille. Ne ovat monimutkaisia, niistä maksetaan joka kuukausi, ja moni ominaisuus on pienelle yritykselle tarpeeton. Kun suosittujen ohjelmistojen hinnat vielä nousivat jatkuvasti, asiakkaamme toivoivat meiltä edullisempaa vaihtoehtoa. Sopivaa ratkaisua ei löytynyt, joten suunnittelimme oman ohjelman, AdcountAppin.
AdcountAppilla toimitat kuitit ja tositteet kirjanpitäjälle helposti selaimessa tai puhelimella, ja sen käyttö sisältyy palveluumme. Ohjelman tehtävä on tehdä aineiston toimittamisesta vaivatonta, ei siirtää kirjanpidon vastuuta yrittäjälle. Sinun ei tarvitse opetella tekemään tai edes ymmärtämään kirjanpitoa itse.
Tekoäly ja automaatio ovat nykypäivää, mutta ne eivät korvaa oikeaa kirjanpitäjää. Meillä kirjanpidosta vastaa aina ihminen, jolta saat myös neuvoja, kun niitä tarvitset.
Teemme myös Procountor-kirjanpitoa, mutta uusille ja vasta perustetuille asiakkaille tarjoamme ensisijaisesti AdcountAppia.
Palvelemme myös englanniksi
Koko tiimimme palvelee sujuvasti myös englanniksi, ja meille on tullut paljon yrittäjiä, jotka haluavat hoitaa kirjanpitoasiansa kirjanpitäjän kanssa englanniksi. Englanninkielisestä palvelusta onkin muodostunut yksi Adcountin erikoisalueista. Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme.
Kenelle Adcount sopii?
Adcount sopii parhaiten toiminimille ja pienille osakeyhtiöille, joiden liikevaihto on alle 200 000 euroa vuodessa sekä aloittaville yrittäjille.
Palvelemme myös:
- yrityksiä, joilla on työntekijöitä (palkanlaskenta)
- yrityksiä, joiden pankkina on Holvi, Wise tai Revolut
- yrityksiä, jotka myyvät ulkomaille, EU:hun tai EU:n ulkopuolelle
- yrityksiä, joilla on liiketoimintaa muissa valuutoissa kuin euroissa
- holding- ja sijoitusyhtiöitä
- pöytälaatikkoyhtiöitä
Kenelle Adcount ei sovi?
Emme valitettavasti ole paras vaihtoehto, jos:
- yrityksesi on muu kuin toiminimi tai osakeyhtiö
- yrityksesi liikevaihto on yli 200 000 euroa vuodessa
- tarvitset suoriteperusteisen kirjanpidon
- toimintaasi liittyy marginaaliverotuksen alaista liiketoimintaa
- yritykselläsi on maa- tai metsätaloutta
- tarvitset konsernitilinpäätöksen
Pyydä tarjous kirjanpidosta
Missio, visio ja arvot
Missio
Helpotamme pienyrittäjän arkea ja vähennämme kirjanpitoon liittyvää stressiä ja turhia kustannuksia. Huolehdimme kirjanpidon lisäksi myös yrittäjästä.
Visio
Tuomme yrittäjyyteen selkeyttä ja lisäämme yrittäjien mahdollisuuksia onnistua. Haluamme, että jokainen asiakas ymmärtää oman yrityksensä talouden.
Arvot
Selkeys, huolenpito ja tarkkuus. Pidämme asiat yksinkertaisina ja ymmärrettävinä ja teemme työmme huolellisesti.
Lupauksemme
Ohjelmat eivät vastaa puheluihin tai sähköposteihin, mutta me vastaamme. Hoidamme asiat nopeasti emmekä jätä sinua odottamaan.
Etsitkö pientä tilitoimistoa?
Tutustu hinnastoomme tai kerro meille yrityksestäsi, niin lähetämme sinulle tarjouksen.